Seuraa lyhyt kuvaus normipäivästä.
Seitsemältä ylös. Aamun Hesari ja runsas aamupala. Koirat lenkille. Niiden ruokkiminen. Työhuoneelle yhdeksäksi. Kirjoittamista. Ehkä käsikirjoitusten läpikäyntiä tai jos ei heti aamulla, niin illemmalla sitten. Lounas puoliltapäivin. Takaisin kellariin kirjoittamaan. Kolmelta koirat lenkille. Illalla mahdollisesti sulista, squashia, pingistä tai kuntopiiri ja sauna. Pari kertaa kuussa tsäässiä JazzBarissa. Ja tätä viikosta, kuukaudesta toiseen. Tylsää? Ehkä niin, mutta se mahdollistaa paitsi kirjoittamisen, myös tämän maailman pienimmäksikin haukutun kustantamon toiminnan; kurinalaisuus ja pakaralihaksiin tukeutuminen, kunnon vanhanaikainen protestanttinen etiikka!
Käsikirjoituksia tulvii kustantamoon kiitettävästi, jopa niin, että vastausajat ovat hiukka venähtäneet. Julkaiseminen näin harvakseltaan kyllä jatkuu, siinä missä täysosumakäsikirjoituksen metsästäminenkin. Sellaista odotellessa ja toivoessa voi kuitenkin vähän huokaista: Kustannus Linnan viimeisin julkaisu, Pasi Linnan ja Kalle Aarikan runoteos Sanavarasto saatiin viime viikolla painosta. Otavan Kirjapaino teki jälleen mahtavaa työtä, kirjaa on peräti mukava käännellä käsissä, pelkän sisällön lisäksi tutkailla muiltakin kanteilta.
Kirja on esine. Parhaimmillaan kokonaistaideteos.
